Kulttuurintutkimus

Työryhmät

Vuoden 2021 Kulttuurintutkimuksen päivien ohjelmaan hyväksytyt suomenkieliset työryhmät on esitelty alla.

Työryhmän puheenjohtajat: Meri Kytö (meri.kyto@uef.fi) & Tiina Männistö-Funk (tiiman@utu.fi)

Avainsanat: aistityö, kaupunkitila, toimijuus

Kaupunkitila on teknisesti tihentynyt aistiympäristö, jossa liikkuminen ja toimiminen edellyttää aistityötä; erilaista informaatiota kantavien ja erilaisia affekteja välittävien aistimusten tunnistamista, tulkitsemista ja sietämistä sekä niiden käsittelyä ja niihin vastaamista. Esimerkiksi kaupalliset tilat ja liikenne mutta myös vaikkapa kirjastot ja puistot tarjoavat tiettyjä toimijuuden edellytyksiä ja ehtoja visuaalisuuden ja äänen kautta, mutta myös tunto-, haju- ja makuaisteja puhutellen. Näin syntyvän kaupunkitiedon ja -toimijuuden analysoinnissa voidaan soveltaa esimerkiksi Donna Harawayn käsitettä paikantunut tieto.

Tarkastelemme työryhmässä aistityön, toimijuuden ja paikantuneen tiedon käsitteiden käyttökelpoisuutta ja sovellettavuutta kaupunkitilan aistimellisuuden sekä kaupunkitilaan rakennetun emotionaalisen kapitalismin (vrt. Illouz) tutkimuksessa. Ajateltavissa olevia lähestymistapoja voisivat olla esimerkiksi:

  • kaupunkitilan ja kuluttamisen aistimellinen leikillisyys ja ilottelu
  • mobiliteetit kaupunkitilassa
  • median jokapaikkaisuus
  • suunnittelun ja toimijuuden välinen suhde
  • aistikykyjen moninaisuus.

Toivomme esitelmäehdotuksia ja keskustelunavauksia meneillään olevista tai suunnitteilla olevista tutkimuksista.

Työryhmän puheenjohtajat: Joel Kuortti (juhkuo@utu.fi), Mona Mannevuo (mmmann@utu.fi) & Elina Valovirta (elmava@utu.fi)

Avainsanat: yliopisto, yliopistotyö, akateeminen työ, ilo, vastarinta, affektiivisuus, tunteet

Akateemisen kapitalismin ja markkinoitumisen aikakaudella yliopistotyön (tunne)rakenteita muovaavat uusliberalismiin, managerialismiin, tulosohjaukseen ja yrittäjähenkisyyteen kytkeytyvä strateginen johtaminen (Anderson 2006; Guzmán-Valenzuela & Di Napoli 2015; Kuusela ym. 2019; Ylijoki 2020). Uudet tehokkuusopit kuitenkin törmäävät yliopistotyöläisten omien käsitysten kanssa työhön liittyvistä ihanteista ja siihen parhaalla mahdollisella tavalla käytetystä ajasta (Ylijoki & Mäntylä 2003). Ei siis ihme, että akateemisen työn kuvataan usein olevan kriisissä; kovan kilpailun, työn rajojen katoamisen ja kasvaneen epävarmuuden seurauksena on stressiä, ahdistuneisuutta, huijarisyndroomia, pettymystä sekä työyhteisöissä vellovaa epämääräistä psykososiaalista kärsimystä (Solomon 2011; Rafnsdóttir & Heijstra 2013; Gill & Donaghue 2016; Mannevuo 2016; Loveday 2018).

Samaan aikaan suomalaiset arvostavat tiedettä ja akateemisen työn voi ajatella olevan etuoikeus. Yliopistotyöhön ja yliopistoyhteisöön liittyykin lukuisia toiveikkaita mielikuvia sekä pitkäkestoisia tavoitteita ja unelmia (Mäntylä & Päiviö 2005). Monen toiveena on ura tutkijana, ja unelmaa motivoi intohimo tutkimukseen, uuden tiedon jano, yhdessä ajattelu tai jopa maailman muuttaminen tutkimuksen keinoin. Yliopistoille luodaan strategisia visioita ja Suomen Akatemia rahoittaa strategista tutkimusta, mutta strategia voi olla muutakin kuin ylhäältä alas tarjottu malli – se voi olla mahdollisuus ajatella toisin, rajojen yli.

Akateemisen työn affektiivisuudesta (Mannevuo & Valovirta 2019) inspiroituneessa työryhmässä tarkastellaan akateemisen työn ristiriitaisia tunteita sekä niihin kytkeytyviä vastarinnan mahdollisuuksia. Kärsimystarinat me tiedämme ja osaamme ulkoa, mutta onko niille luovia vaihtoehtoja? Millaisia tarinoita yliopistosta kerrotaan ja on kerrottu (Kuortti 2013)? Mitä on akateemisen työn ilo? Millaisia vastarinnan paikkoja yliopistotyö tarjoaa? Onko yliopistossa tilaa vastustavalle tiedolle (dissident knowledge, Spooner & McNinch 2018)? Voivatko kulttuurintutkijat purra kättä, joka heitä ruokkii (Tuck 2018)? Ovatko yliopistolaiset liian sopeutuvia? Pitääkö työn olla silkkaa kärsimystä, jotta yhteisössä syntyy halu muuttaa olosuhteita? Millaista voisi olla iloinen vastarinta tai strateginen optimismi?

Työryhmään pyydetään max. 250 sanan esitelmäehdotuksia mm. seuraavista teemoista:

  • yliopistotyö ja kulttuurintutkimus
  • yliopistotyön ilo, huumori ja ironia (esim. koronapandemian aikana)
  • yliopistotyön ilonpilaaminen, ankeus ja ankeuttajat
  • yliopistotyön ja -politiikan vastarinnan muodot
  • yliopistotyön managerialismi (esim. ajanhallinta ja vallankäyttö)
  • yliopistofiktio
  • yliopistojen narsistinen tai yksilöllistynyt työkulttuuri
  • yliopistotyön stressin purku ja kollegiaalisuus
  • akateemisen maailman strateginen optimismi ja toivo.

Viitteet:

Anderson G 2006. Carving out time and space in the managerial university. Journal of Organizational Change Management 19(5): 578–592.

Gill R & Donaghue N 2016. Resilience, apps and reluctant individualism: Technologies of self in the neoliberal academy. Women’s Studies International Forum 54: 91–99.

Guzmán-Valenzuela C & Di Napoli R 2015. Competing narratives of time in the managerial university: The contradictions of fast time and slow time. Teoksessa Guzmán-Valenzuela C, ym. (toim.) Universities in the Flux of Time: An Exploration of Time and Temporality in University Life. London; New York: Routledge. Kuortti J 2013.

Yliopistoon! Kaunokirjallisia kuvauksia akateemisesta maailmasta. Helsinki: Gaudeamus.

Kuusela H ym. 2019. Kenen yliopisto? Tampereen yliopiston henkilöstön näkemyksiä yliopistojen johtamisjärjestelmistä ja itsehallinnosta. Tampereen yliopisto: COMET – Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus.

Loveday V 2018. The neurotic academic: Anxiety, casualisation, and governance in the neoliberalising university. Journal of Cultural Economy 11(2): 154–166. Mannevuo M 2016. Caught in a bad romance? Affective attachments in contemporary academia. Teoksessa Adkins L & Dever M (toim.) The Post-Fordist Sexual Contract: Working and Living in Contingency. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Mannevuo M & Valovirta E 2019. Affective infrastructures of global academia. Teoksessa Cannizzo F & Osbaldiston N (toim.) The Social Structures of Global Academia. London; New York: Routledge.

Mäntylä H & Päiviö H 2005. Toivon ja epätoivon äärellä akateemisessa työssä. Teoksessa Aittola H & Ylijoki O-H (toim.) Tulosohjattua autonomiaa: Akateemisen työn muuttuvat käytännöt. Helsinki: Gaudeamus.

Rafnsdóttir LG & Heijstra TM 2013. Balancing work-family life in academia: The power of time. Gender, Work and Organization 20(3): 283–296.

Solomon CR 2011. ‘Sacrificing at the altar of tenure’: Assistant professors’ work/life management. The Social Science Journal 48(2): 335–344.

Spooner M & McNinch J (toim.) 2018. Dissident Knowledge in Higher Education. Regina: University of Regina Press. Tuck E 2018. Biting the university that feeds us. Teoksessa Spooner M & McNinch J (toim.). Dissident Knowledge in Higher Education. Regina: University of Regina Press.

Ylijoki O-H 2020. Tiede markkinoilla. Teoksessa Väliverronen E & Ekholm K (toim.). Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus. Tampere: Vastapaino.

Ylijoki O-H & Mäntylä H 2003. Conflicting time perspectives in academic work. Time & Society 12(1): 55–78.

Työryhmän puheenjohtajat: Maija Korhonen (maija.korhonen@uef.fi) & Venla Okkonen

Avainsanat: Teknologisoituminen, itsen mittaamisen käytännöt, datafikaatio,
instituutiot, kulttuuri

Elämän ja teknologian yhteenkietoutuminen muovaa tapojamme ymmärtää itseämme ja maailmaa sekä olla suhteissa toistemme kanssa. Mittaamisen käytänteet ovat tulleet osaksi eri ikäisten ihmisten ja instituutioiden elämää niin vapaa-ajalla, koulutuksessa, työssä kuin terveydenhuollossa. Esimerkiksi työelämän konteksteissa digitalisaatio näkyy mittaamisen käytänteinä, joiden avulla työntekijöistä muovataan yrittäjämäisiä, omasta hyvinvoinnistaan vastuuta ottavia, tehokkaita ja tuottavia toimijoita. Mittaamisen käytännöt ulottuvat paitsi työhön ja sen sisältöihin ja taloudellisen arvon tuotantoon myös työn tekijöiden itsesuhteeseen ja heidän toimijuuteensa. Mittaamisen kohteena voivat olla niin keho, persoona, tunteet kuin affektitkin, ja tavoitteena esimerkiksi positiivisten tunteiden, kuten ilon ja innostuksen kultivoiminen.

Teknologia ja mittaamisen käytännöt näyttäytyvät usein neutraaleina tai hyvää tarkoittavina. Ne kuitenkin tuottavat ja edellyttävät tietynlaista suhdetta itseen ja ympäröivään maailmaan. Samalla ne saavat aikaan monenlaisia seurauksia, kuten epävarmuuden, huolen ja riittämättömyyden tunteita. Mittaamalla monista näkymättömistä asioista, kuten psyykkisistä ominaisuuksista, tunteista tai ihmisten välisistä suhteista tulee uudella tavalla näkyviä ja hallittavia.  Ihmistä mittaavat teknologiat mittaavat myös asioiden ja ihmisten moraalista arvoa. Ne luovat normatiivisia käsityksiä esimerkiksi hyvästä työntekijyydestä, (terveys)kansalaisuudesta ja oikeanlaisesta elämästä ja toimijuudesta sekä näihin liittyviä uudenlaisia hallinnan ja kontrollin tapoja, joilla voi olla yhteys sosiaalisten erojen ja eriarvoisuuksien tuottamiseen ja uusintamiseen. Toisaalta mittaavilla teknologioilla voi olla erilaisia – myös myönteisiä ja toimijuutta tukevia – merkityksiä ihmisille, jotka neuvottelevat suhdettaan niihin.

Millaisia identiteettejä ja itsesuhdetta elämän mittaaminen tuottaa? Millaisia normeja ja ihanteita sekä hallinnan ja kontrollin muotoja digitaalisiin mittaamisen käytäntöihin liittyy eri elämänalueilla ja erilaisissa konteksteissa? Millä tavalla teknologiat muuttavat ymmärrystämme työstä, vapaa-ajasta, terveydestä, hyvinvoinnista tai ihmisyydestä? Entä millaisia sosiaalisia ja kulttuurisia järjestyksiä elämän mittaaminen heijastaa tai luo? Työryhmän esitelmissä pureudutaan elämän digitaalisen mittaamisen ja teknologisoitumisen moninaisiin ilmiöihin yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisistä näkökulmista.

Työryhmän puheenjohtaja: Leena-Maija Rossi (leena-maija.rossi@helsinki.fi)

Avainsanat: Feminismi, ilo, nauru, huumori, ilonpilaaja, häpeä, parodia

Queerfeministi Sara Ahmed on tuonut 2000-luvulla tutkimuskeskusteluun feministisen ilonpilaajan (feminist killjoy) hahmon ja käsitteen. Ahmedlainen ilonpilaaja on sittemmin figuroinut monissa teksteissä ja se on havaittu kuvaavan erinomaisesti sitä millaisia vaikutuksia feministisellä väliintulolla voi olla erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. ”Huumorintajuton” määritteleekin adjektiivina usein feministejä, kun nämä puuttuvat erilaisiin syrjiviin käytäntöihin – seksismiin, homofobiaan ja rasismiin – silloin, kun nämä verhotaan huumoriin. #Metoo-liikkeen myötä feministit ovat saaneet kuulla yhä enemmän siitä kuinka ”mitään ei saa enää tehdä”. Ahdistelusta ja väkivallasta, niin verbaalisesta kuin fyysisestä, kyllikseen saaneet feministit ovat pilanneet ahdistelijan ”ilon”. Mutta feministit ovat toteuttaneet myös muunlaisia taktiikoita. Kuten Susanna Paasonen ja Jenny Sundén ovat osoittaneet, feministit myös nauravat, paljon, yhdessä, ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Paasonen ja Sundén ovat tarkastelleet juuri naurua feministisen somevastarinnan välineenä. He ovat kuvanneet erilaisia tapoja, joilla häpeä otetaan haltuun ja käännetään naurun avulla parodisesti vastarintaa tuottavaksi ja tukevaksi. Työryhmässä voi pohtia yhtä lailla feministisiä ilon pilaamisen kuin sen tuottamisen menetelmiä (tai ilon pilaamista/tuottamista menetelmänä), kulttuurisia seurauksia ja vaikutuksia. Työryhmä on työskentelytavaltaan keskusteleva, ja keskustelua herättelevät alustukset pidetään lyhyinä, noin 10 minuutin pituisina puheenvuoroina.

Työryhmän puheenjohtajat: Antti-Ville Kärjä (antti-ville.karja@uniarts.fi) & Outi Hakola (outi.j.hakola@helsinki.fi)

Avainsanat: huumori, audiovisuaalinen media, valta, tulkinta, tarkoitushakuisuus, muutos

Komedian tutkimuksessa on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota siihen, mihin tarkoitukseen huumoria käytetään. Elokuvien ja television komiikassa merkittävää ei olekaan vain se, miten vitsit ja huumori rakennetaan ja millaisia elementtejä niistä on tunnistettavissa, vaan näiden rakentamisen ja tulkintojen tarkoitushakuisuus. Lisäksi sosiaalisen median meemivideoissa huumorin kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja poliittiset vaikutukset korostuvat: asiayhteydestä ja yleisöstä riippuen sama meemi voi herättää hyvin erilaisia reaktioita. Niinpä onkin tärkeää pysähtyä pohtimaan, kuka nauraa ja kenelle, mitä tällä haetaan takaa ja millaisia kulttuurisia valtasuhteita ilmiöön liittyy. Oma kysymyksensä koskee vielä mediakulttuurista muutosta: miten audiovisuaalisen median huumori ja komiikka on muuttunut vuosien saatossa, ja samalla kenties ymmärrys audiovisuaalisuudesta? Millaiset äänen ja liikkuvan kuvan yhdistelmät naurattavat juuri nyt ja mitkä kenties ovat vain huonoa huumoria, jos sitäkään, ja millä perustein? Kutsumme työryhmään esitelmiä, jotka pohtivat audiovisuaalisen median huumorin ja komedian monitulkintaisuutta ja tarkoitushakuisuutta eri kannoilta.

Työryhmän puheenjohtaja: Reetta Karhunkorva (karhunko@student.uef.fi)

Avainsanat: metsä, metsäsuhde, metsäsuhdetutkimus, tutkimusverkosto, lajienvälisyys, valta, konflikti, arvot, tunne, kokemus

Työryhmässä pohditaan sekä metsäsuhteita että niiden tutkimiseen liittyviä ilon, onnen ja autuuden tunteita. Metsiin liitetään monenlaisia ilon tunteita. Metsät ovat tärkeitä paikkoja, niin työn ja talouden kuin virkistyksen, elämysten, turvan, rauhan ja liikkumisen tyyssijoina. Ne tuottavat iloa aarnio-, kaupunki-, lähi- ja talousmetsinä. Metsissä iloitaan myös niiden olemassaolosta ja monimuotoisuudesta.  Ihmistieteellinen metsiin liittyvä tutkimus ja tutkijoiden monitieteinen yhteistyö käynnistyi haastavana pandemia-aikana ja on tuottanut paljon iloa yksinäiseen tutkimustyöhön. Työryhmässä esitellään koronavuonna 2020 perustetun vireän ja aktiviisen Metsäsuhdetutkimusverkoston metsiin liittyvää humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Suomalaiset toimivat erilaisissa rooleissa suhteessa metsään. Perinteinen tapaoikeus mahdollistaa kaikille metsässä
olemisen ja liikkumisen ilon. Monille suomalaisille metsä on tärkeä virkistyksen ja hyvinvoinnin tyyssija. Metsäsektorin toimijat, metsäammattilaiset ja monet metsänomistajat iloitsevat hoidetuista metsistä. Metsänomistajille metsä on tekemisen ja jatkuvuuden paikka, jossa metsän ja metsän hoitamisen ilo liittyy perheeseen, sukuun ja tulevista sukupolvista huolehtimiseen.   Yhteiskunnassa metsät tuottavat iloa ratkaisuina moniin vakaviin globaaleihin ympäristöongelmiin, kuten ilmastonmuutoksen hillintään. Metsä nähdään sekä hiilinieluina ja -varastoina että fossiilisten raaka-aineiden korvaajana.  Metsillä on identiteettiä rakentava merkitys sekä henkilökohtaiselle, yhteisöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla.

Ilon merkitykset ovat kuitenkin monenlaisia ja osin ristiriitaisiakin. Iloon kytkeytyvät ja sille rakentuvat valtasuhteet vaikuttavat siihen, miten erilaisia iloja arvotetaan ja kenen ilo on arvokkainta. Ilo voi myös luoda paineita: iloitsemalla samoista asioista kuin muut voi kokea kuuluvansa yhteisöön. Metsiin liittyvän ilon ilmentäminen voi kuitenkin herättää myös ristiriitaisia tunteita. Toisten metsäilo voi itsestä tuntua metsäsurulta. Ilolla myös hallitaan. Metsänhoito ja puuston kasvu ilahduttavat erityisesti metsäsektoria ja -ammattilaisia. Toisaalta metsien talouskäyttö koetaan uhkana luonnon monimuotoisuudelle ja hiilensidonnalle, ja se aiheuttaa surua monille kansalaisille ja yhteisöille. Eri instituutioiden valtaa määrittää metsiä ja metsien käyttöä ja haastetaan yhteiskunnassa näkyvästi. Myös metsien tutkiminen ja uudet näkökulmat sekä tutkimusyhteistyö tuottavat iloa. Metsää tutkitaan Suomessa monin tavoin. Luonnontieteellisen näkökulman rinnalle vahvistuu ihmistieteellinen näkökulma, jossa ihmisen suhdetta metsään tutkitaan humanistisen, käyttäytymistieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen keinoin. Metsäsuhdetutkimuksessa keskeistä on lajienvälisyys.

Työryhmän vetäjät: Taina Kinnunen (taina.kinnunen@uef.fi), Piritta Nätynki (maria.natynki@oulu.fi) ja Helmi Järviluoma (helmi.jarviluoma@uef.fi)

Avainsanat: Aistit, aistimellisuus, ruumiillisuus, affekti, kokemus

Kutsumme työryhmäämme esitelmäehdotuksia ilosta aistimellisena, ruumiillisena ja/tai affektiivisena kokemuksena. Miten ihmiset kuvaavat ilon ruumiillistuneita tunteita ja tuntemuksia? Millainen liikuttava voima ilo on? Miten ilon kanssa eletään ja siitä käsin toimitaan? Miten ilon kautta liittoudutaan tai suljetaan asioita ja ihmisiä ulkopuolelle? Miten ilo syttyy ja sammuu inhimillisten ja ei-inhimillisten välisissä aistimellisissa suhteissa ja vaikuttumisissa? Miten tutkia pieniä aisti-iloja tai arkisen ja ihmeellisen tiivistymiä (Järviluoma 2020)?

Ilon aistimellisuutta ja ruumiillisuutta tuotetaan ja säädellään kaikissa kulttuureissa ja aikakausissa (Howes 2003). Aisti-iloihin liittyy vaihtelevia tunteita ja moraalisia arvostelmia. Esimerkiksi länsimaisessa perinteessä varsinkin maku- ja tuntoaistielämyksiin on yhdistetty synnin ja rappion vaara, kun taas esteettiset ilot on luokiteltu ruumiin kultivoitumisen alueeksi. Kulutuskulttuurin liikuttava voima on aistimellisten ilojen ja niistä kieltäytymisen päättymätön dialogi. Aisti-iloja arvotetaan hierarkkisesti, ja ilon ruumiilliset tyylit tuottavat luokkia (Bourdieu 1984), sukupuolia, etnisyyksiä ja rotuja.

Ruumiillista affektia, kuten iloa, on usein vaikea kielellistää (Kinnunen & Kolehmainen 2019) tai paikallistaa kehollisesti (vrt. Nummenmaa ym. 2014). Iloa voidaan kuvata esimerkiksi metaforisilla, reaktiivisilla ja energeettisillä ruumiillisilla ilmauksilla. Ilo kuplii, tanssittaa, pakenee, valaisee, lämmittää tai valtaa ruumiin. Se hyppii, sekoittaa ja räjähtelee joissain ruumiinosissa. Ilo tarttuu ruumiista toiseen ja voi vaikkapa tutkimussuhteissa aloittaa kontaktiprosesseja ja luoda ymmärrystä ja uusia löytöjä. (Formenti & Luraschi 2022).

Lähteet:

Bourdieu, Pierre 1984. Distinction. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press.
Formenti, Laura & Luraschi, Silvia 2022 (tulossa). Embodied dialogues: transformative pedagogy of space, time and identity. Sensory Transformations. Environments, Technologies, Sensobiographies, toim. Helmi Järviluoma & Lesley Murray. Lontoo: Routledge / Taylor & Francis.
Howes, David 2003. Sensual Relations: Engaging the Senses in Culture and Social Theory. Ann Arbor, MI: University of Michigan Press.
Järviluoma, Helmi 2020. Kaikki elämän makeus ja riemu. Aistielämäkerrallisen kävelyn taide ja tiede. Kirjassa Musiikki ja luonto. Soiva kulttuuri ympäristökriisin aikakaudella, toim. Juha Torvinen & Susanna Välimäki. Turku: UTU-kirjat.
Kinnunen, Taina & Kolehmainen, Marjo 2019. Touch and Affect: Analysing the Archive of Touch Biographies. Body and Society 25:1, 29–56.
Nummenmaa, Lauri & Glerean, Enrico & Hari, Riitta & Hietanen Jari K 2014. Bodily maps of emotions. Proceedings of the National Academy of Sciences, Jan 111:2, 646-651.

Työryhmän puheenjohtajat: Anni Calcara (anni.calcara@uef.fi), Pirkko Puoskari (pirkko.puoskari@uef.fi) & Ari Räisänen (ari.raisanen@uef.fi)

Avainsanat: Kirjallisuudentutkimus, kaunokirjallisuus, ideologia, valta, ilo, ilon varjot

Kaunokirjallisuudessa ilo vaihtaa paitaa lennossa. Se on tarttuvaa, kapinallista, vallatonta, karnevalistista, rienaavaa, teeskenneltyä, hillitöntä, luvatonta, katteetonta, väkinäistä, osoittelevaa, provokatiivista. Ilossa on sävyjä ja se on harvoin sitä miltä se näyttää. Kuinka pitkä matka on ilosta suruun, ahdistukseen ja synkkyyteen? Kuka iloitsee ja miksi? Kenen täytyy iloita salaa? Kuinka käy, kun ilonpito karkaa käsistä? Kenellä pääsee itku pitkästä ilosta?  Tämä työryhmä tarkastelee kaunokirjallisuuden kuvaaman ilon kautta kulttuuristen ilmiöiden luonnetta, käytäntöjä, suhteita, eroja ja muutoksia. Tarkastelun keskeisiä teemoja ovat luokka, sukupuoli, konfliktit, identiteetit sekä yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja symboliset rajat ja niihin kytkeytyvät prosessit ja valtasuhteet.

Kaunokirjallisuudessa ilon ja sen varjojen kuvaukset nostavat näkyviin kulttuuris-yhteiskunnallisia ja ideologisia rakenteita sekä hallinnan tapoja. Slavoj Žižekin mukaan ideologialla, jopa ilolla, on aina sisäinen pimeä puolensa, joka mahdollistaa
sen toiminnan (Boucher 128-135). Esimerkiksi patrioottisen ilon kääntöpuolina ovat äärinationalismi ja sodan kauhut, uskonnollisen hurmoksen varjoja puolestaan pelot ja ulossulkemiset. Toisaalta Mihail Bahtinin mukaan karnevalistinen ilottelu haastaa vallan linnakkeet ja pyhän penkkijärjestyksen tarjoamalla mahdollisuuden myönteiseen muutokseen (”Carnivalesque”). Ilo voi siten olla myös transgressiivista ja mahdollistaa rajanylityksiä ‒ sen kautta voidaan tavoitella jopa iankaikkista elämää. Työryhmässä pohditaan fiktion ja faktan suhdetta, representaatioiden politiikkaa ja kytköksiä valtaan sekä liikutaan universaalin, kansallisen ja paikallisen rajapinnoilla. Tarkastelun kohteena voivat olla esimerkiksi:

  • ilon representaatiot
  • yksityinen ja yhteisöllinen ilo
  • ilon utopistiset ulottuvuudet
  • ilon ristiriitaisuudet ja kääntöpuolet
  • ilon kuvausten kaunokirjalliset ja kerronnalliset keinot

Esitelmien ei tarvitse rajoittua näihin aiheisiin, vaan ne voivat käsitellä myös muita kirjallisuudentutkimukseen liittyviä teemoja.

Viitteet

Boucher, Geoff. “Ideology.” The Žižek Dictionary, edited by Rex Butler, Acumen, 2014, pp. 128–35. “Carnivalesque.” Oxford Reference, Oxford University Press, 2021, https://www.oxfordreference.com/view/10.1093/oi/authority.20110803095550811. Accessed 31 March 2021.  

Työryhmän puheenjohtajat: Taija Kaarlenkaski (taija.kaarlenkaski@uef.fi), Outi Ratamäki & Tiina Seppä

Avainsanat: Lajienvälisyys, kohtaamiset, affektit, eläimet, muunlajiset

Tunteet ja affektit aktivoituvat usein erilaisissa kohtaamisissa. Mitä tapahtuu, kun kohtaamme muunlajisia olentoja? Vaikka suorat kontaktit esimerkiksi tuotantoeläimiin ovat viime vuosikymmeninä harventuneet, lemmikkieläimiä on kodeissaan yhä useammalla. Koronapandemian aikana lemmikkien ja luontoharrastusten suosio on entisestään kasvanut. Muunlajisia kohdataankin liikuttaessa monenlaisissa ympäristöissä aarniometsistä kaupunkitiloihin. Miltä tuntuu kohdata karhu, entäpä vaikka varis? Kuinka ympäristö, jossa kohtaaminen tapahtuu, vaikuttaa kohtaamisen kokemukseen? Merkityksellisen kohtaamisen syntyyn voivat vaikuttaa eläinten lisäksi myös ympäristöjen eri elementit, kuten puut, joet, tunturit tai ihmisen rakennelmat. Mitkä muut seikat vaikuttavat kokemukseen lajienvälisissä kohtaamisissa ja niissä muotoutuvissa affekteissa?

Pohdimme tässä työryhmässä lajienvälisten kohtaamisten affektiivisuutta. Monissa kohtaamisissa läsnä on ilo, mutta jotkut tilanteet voivat aiheuttaa pelkoa ja inhoakin. Pohdimme myös, millaisissa tutkimusaineistoissa lajienvälisyys on läsnä ja millaisia kulttuurituotteita, taidetta tai yhteiskunnallista keskustelua monilajisten
affektiivisten kohtaamisten pohjalta voi syntyä. Millaisilla teoreettisilla ja metodisilla välineillä tällaisia aineistoja voi lähestyä? Yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa eläintutkimuksessa nähdään tärkeänä ottaa huomioon muunlajiset eläimet kanssatoimijoina, jotka omalta osaltaan vaikuttavat kohtaamisiin ja lajienvälisiin suhteisiin. Miten muunlajisen olennon toimintaa ja affekteja voidaan näissä suhteissa tulkita ja tutkia? Entä millaisia affekteja me ihmiset aiheutamme muunlajisille olennoille eri kohtaamistilanteissa? Ja kuinka tätä voisi tutkia? Toivotamme työryhmään tervetulleiksi monilajisia kohtaamisia pohtivia esityksiä kaikilta aloilta.

Työryhmän puheenjohtajat: Venla Sykäri, Elina Westinen (elina.westinen@jyu.fi), Inka Rantakallio, Dragana Cvetanović & Annukka Saaristo

Avainsanat: hiphop, rap, valta, vallattomuus, paikallisuus, sukupuoli, etnisyys, vähemmistöt

Hiphop-kulttuuri (rap-musiikki, DJ-toiminta, breakdance, graffiti) on alunperin syntynyt sorrettujen rodullistettujen vähemmistöjen hauskanpidosta 1970-luvulla New Yorkin kortteleissa, joissa DJ:t soittivat musiikkia. Myöhemmin globaaliksi ilmiöksi levinnyt hiphop on jalostunut monimuotoiseksi kulttuuriksi, josta yksi esimerkki on suomalainen rap-musiikki. Nykyään Suomen suosituimmaksi musiikkigenreksi muodostunut suomirap pitää sisällään moninaisia artisteja ja ilmaisumuotoja. Myös muut kulttuurin elementit (DJ-toiminta, breakdance ja graffititaide) elävät vahvoina 2000-luvun Suomessa.

Työryhmässä tarkastelemme erityisesti, miten ilo musiikin teemana sekä toisaalta vallan tai kontrollin välineenä ilmenee suomiräpissä ja suomalaisessa hiphop-kulttuurissa laajemminkin. Vallattomuutta voi tarkastella sekä ilon kautta tapahtuvana rajojen rikkomisena että valtapositioiden haastamisena tai niiden toistamisena ja niihin alistumisena. Keiden ääni saa tilaa ja miten esimerkiksi huumori ja leikkisyys nähdään osana hiphop-kulttuuria? Työryhmämme pohtii, onko suomihiphopin ilo jaettua ja/tai voiko ilon avulla pyrkiä kontrolloimaan tai riisumaan toisia vallasta. Toisaalta esimerkiksi viime vuosina suomiräpissä lisääntynyttä feminististä lyriikkaa voi tarkastella myös ilonpilaamisen näkökulmasta artistien esittäessä kriittisiä huomioita seksismistä ja miesvaltaisista rakenteista.

Paneeliin haetaan puheenvuoroja ainakin seuraavista teemoista: huumori, paikallisuus, sukupuoli, naiset ja sukupuolivähemmistöt, feminismi, rodullistetut vähemmistöt, alagenret, rap-lyriikka, hiphop-tanssi. Otamme kuitenkin mielellämme vastaan myös muita iloon, valtaan / vallattomuuteen ja suomalaiseen hiphop-kulttuuriin kiinnittyviä aiheita.

Työryhmän puheenjohtajat: Elina Hytönen-Ng (elina.hytonen-ng@uef.fi) & Jaana Kouri

Avainsanat: autoetnografia, tunne, kokemus, tutkijan rooli, eläytyminen, kirjoittaminen

Kulttuurintutkija kenttä on viimeisten vuosikymmenien aikana laajentunut käsittämään tutkimusaineiston muodostumisen prosessin. Alun perin autoetnografialla viitattiin etnografisen tutkimuksen tekijöiden tapaan kirjoittaa “toisista” kertoviin teksteihinsä mukaan omaelämäkerrallista aineistoa tai henkilökohtaisia kenttätyökokemuksia. Sittemmin autoetnografinen tutkimusmenetelmä on kehittynyt moninaisiin suuntiin.  Tutkimuksen tapa, jossa tutkija paikantaa itsensä tutkimukseen eli reflektoi omaa työtään, on tärkeä osa humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Autoetnografiassa refleksiivisyys on kuitenkin keskeisessä asemassa, sillä siinä tutkijan kokemukset tulevat osaksi aineistoa. Erilaisten tilanteiden, myönteisten ja kielteisten kokemusten sekä tunteiden – kuten ilon ja surun – esiintuominen, analysoiminen ja tulkitseminen tutkimusprosessissa avaa uusia mahdollisuuksia. Näin voidaan tunnistaa tutkittavien kesken ja tutkimusyhteisössä jaettuja merkityksiä ja aukikirjoittaa myös merkityksenantoon osallistuvien vuorovaikutusta, joka muuten saattaisi jäädä huomaamatta.

Omien kokemusten ja tunteiden aukikirjoittaminen sekä näkyville tuominen valottaa aineiston ja tiedon tuottamisen eri vaiheita, mikä on tuonut tutkijoita uudenlaisten pohdintojen äärelle. Autoetnografian avulla päästään analysoimaan tietoa, jonka ymmärretään syntyvän tutkijan ja tutkittavien välisessä vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on ymmärtää yleistä tutkimalla yksityistä ja yksittäistä. Autoetnografia häivyttää erilaisia tutkimusasetelmissa olevia rajoja ja/tai erilaisia vastakkainasetteluja tutkittavien/tutkijan, ulkoisen/sisäisen, yksilön/yhteisön ja objektiivisen/subjektiivisen välillä.

Työryhmän esitysten toivotaan pohtivan autoetnografian käyttöä ja mahdollisuuksia eri tieteenaloilla. Esityksissä toivotaan mahdollisuuksien mukaan otettavan huomioon myös konferenssin teema: ilo. Työryhmään ovat tervetulleita esitelmät, jotka tarkastelevat teoreettis-metodologisia kysymyksiä, käsittelevät autoetnografisia tapaustutkimuksia tai autoetnografian käyttöä tietyssä tutkimuksessa. Esitelmät voivat keskittyä esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

  • Mikä osuus kehollisilla kokemuksilla on autoetnografiassa?
  • Miten autoetnografia mahdollistaa hiljaisen tiedon tai tutkittavien
    ryhmässä ilmenevien jaettujen tai kulttuuristen tunteiden sanoittamisen?
  • Mitä autoetnografiseen kirjoittamiseen voi ja tulee sisällyttää?
  • Mitä ovat autoetnografian haasteet ja ongelmakohdat
    kulttuurintutkimuksessa?
  • Miten ja miksi autoetnografia voi tuoda menetelmiin iloa ja vaihtelua?
  • Voiko autoetnografian avulla eläytyä tutkittavien tunteisiin?
  • Miten tunteet, etenkin ilo, ilmenee autoetnografisessa tutkimuksessa?
  • Onko autoetnografi tutkimus- ja/tai työyhteisönsä ilontuoja vai ilonpilaaja?
  • Mitä ovat autoetnografian ilon ja tuskan hetket tutkimusprosessissa?
  • Mikä asema autoetnografialla on poikki- tai monitieteellisessä tutkimuksessa?
  • Mitä näkökulmia autoetnografia voisi tuoda esimerkiksi ilon eri
    ulottuvuuksien ymmärtämiseen?

Työryhmän puheenjohtajat: Tiina Sotkasiira (tiina.sotkasiira@uef.fi) & Satu Venäläinen (satu.venalainen@helsinki.fi)

Avainsanat: kanssatutkimus, toisin tietäminen, tunteet, metodologia, tutkimusetiikka

Kutsumme työryhmään esityksiä, jotka käsittelevät kanssatutkimusta (eng. co-research) ja siihen liittyviä teoreettisia, epistemologisia, metodologisia ja eettisiä kysymyksiä. Kanssatutkimuksessa ovat mukana tietoa tuottamassa myös muut kuin tutkijat, tyypillisesti useissa eri tiedon tuotannon vaiheissa, tutkimuksen tavoitteiden muotoilusta tulosten raportointiin. Kanssatutkimuksen periaatteille rakentuvaa tutkimusta ohjaavatkin usein emansipatoriset tiedonintressit, jotka ovat keskeisellä sijalla myös kanssatutkimukselle läheistä sukua olevassa toimintatutkimusperinteessä. Kummankin lähestymistavan taustalla on pyrkimys tuottaa tietoa, jolla on suoraa yhteiskunnallista vaikutusta. Kanssatutkimuksessa tieto nähdään luonteeltaan dynaamisena, dialogisena ja performatiivisena. Tiedon on tarkoitus saada asioita aikaan yhteiskunnassa, eikä sen tuottamiseen ole vain tutkijoilla yksinoikeutta. Tavoitteena on hapertaa perinteisen tieteen ihanteiden vaalimia valtasuhteita tutkijoiden ja tutkimuksen ja tietämisen kohteiksi asettuvien ihmisten välillä. Myös tietämisen poliittisuuden näkyväksi tekeminen kanssatutkimuksessa voi horjuttaa tieteelliselle tiedolle asetettua arvovapauden, objektiivisuuden ja tutkijan ulkopuolisuuden ihannetta. Käytännön kokemukset useissa kanssatutkimuksellisissa projekteissa ovat kuitenkin osoittaneet, ettei kanssatutkimuksen ihanteiden käytäntöön siirtäminen ole mutkatonta, vaan edellyttää jatkuvaa ongelmanratkaisua, neuvottelua ja tutkimuskäytäntöjen sovittamista eteen tulevien haasteiden mukaisesti. Tämä jatkuva uudelleen suuntautumisen tarve hiertyy useita tutkimuseettisiä periaatteita vasten, ja asettaa etenkin eettisen ennakkoarvioinnin vaatimukset haasteeksi kanssatutkimuksen toteuttamiselle. Kanssatutkimus asettaakin eettisille tutkimuksen tekemisen tavoille ja tutkimuskohtaamisille omanlaisensa edellytyksensä. Keskeinen osa tätä ovat tutkimuksen teossa syntyvät tunteet – niin ilot kuin surut – ja niiden välittyminen, säätely, reflektointi ja suhteuttaminen tehtyihin tulkintoihin.

Toivotamme työryhmään tervetulleiksi esityksiä esimerkiksi seuraavien teemojen ympäriltä: Mitä kanssatutkimus on ja mitä se ei ole? Millä tavoin kanssatutkimus asettuu suhteeseen sitä muistuttavien lähestymistapojen, kuten esimerkiksi toimintatutkimuksen tai muiden osallistavien menetelmien, kanssa? Millaisia mahdollisuuksia kanssatutkimus tarjoaa toisin tietämiseen, ja siten perinteisten tieteen tekemisen mallien horjuttamiseen? Millaisia tutkimuseettisiä haasteita kanssatutkimukseen liittyy? Millä tavoin esimerkiksi eettinen ennakkoarviointi taipuu, tai ei taivu, hyödyttämään kanssatutkimuksellisia tutkimusasetelmia? Miten kanssatutkimuksen idea on käännettävissä käytännön tutkimustoimintaan? Mitä kanssatutkimus käytännössä tarkoittaa, ja miten kanssatutkimusta voi harjoittaa tutkimusprosessin eri vaiheissa? Millaisia tunteita kanssatutkimukseen voi liittyä, ja millaista tunteiden säätelyä se saattaa edellyttää? Miten tunteiden tuottamaa tietoa voi hyödyntää kanssatutkimuksessa?

Työryhmän puheenjohtajat: Jarno Valkonen (jarno.valkonen@ulapland.fi) & Katariina Lummaa (sakalu@utu.fi)

Avainsanat: luontokulttuurit, ekososiaalisuus, posthumanismi

Monitieteistä luontokulttuurien tutkimusta motivoi tarve hahmottaa uudella tavalla yhteiskunnan luontoperustaisuutta, ekososiaalisuutta, eli sitä, että yhteiskunta ja kulttuuri ovat perin pohjin kietoutuneet luonnonprosesseihin.

Luontokulttuurien tutkimus problematisoi vakiintuneet luonnon ja – varapolitiikan, poliittisen ekologian, sukulaisuuden, eettisyyden, tietämisen ja tiedon kentät ja jopa historian tarjoten vaihtoehtoista, täydentävää, vastavuoroista ja eettisesti kestävää tietoa ja tietämistä. Luontokulttuurien tutkimus tarjoaa laaja-alaisen käsityksen maailmassa olemisesta yhdistäen luovasti eri alojen tietämyksen osoittaen, miten luonnontieteet, yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet voivat todellakin luovasti tehdä yhteistyötä ja niin, että kukin niistä tulee olemaan enemmän kuin yksi.

Työryhmä kutsuu tarkastelemaan humanistista ja yhteiskuntatieteellistä luontokulttuurien tutkimusta, ajattelua, teorioita ja käsitteistöä. Työryhmään toivotaan esityksiä, joissa tarkastellaan luontokulttuurista olemista ja elämistä esimerkiksi ekososiaalisuuden, jätteen, ihminen-eläin-suhteiden, posthumanistisen huolen ja hoivan ja infrastruktuurien tutkimuksen näkökulmista.

Työryhmän puheenjohtajat: Virpi Kaukio (virpi.kaukio@uef.fi) & Noora Vikman (noora.vikman@uef.fi)

Avainsanat: marginaali, paikka, luonnonympäristö, kulttuuriympäristö, ympäristösuhde

Millaista iloa ja mielihyvää villit ja salaperäiset syrjäseudut meissä herättävät? Millaisia tunteita vieraat, väheksytyt tai uhatut ympäristöt aiheuttavat? Työryhmässä pohditaan ihmisten suhdetta marginaalisiin ympäristöihin niin luonnon syrjäseuduilla, yleisesti arvostettujen maisemien ulkopuolella kuin urbaanissa ympäristössä, jo kadonneissa paikoissa tai nykykulttuurin hämäräperäisillä jättömailla.

Ympäristöt määrittyvät marginaalisiksi monista syistä. Ne voivat sijaita kaukana ja syrjässä, jolloin ne ovat hankalasti saavutettavia. Jotkut ympäristöt ovat vaikeakulkuisia ja niiden käyttö ja hyödyntäminen on haastavaa. Syrjään ja hylätyiksi on jäänyt paikkoja, joissa aiempi toiminta on lakannut ja niissä sijaitsevat rakennukset ovat raunioituneet. Marginaalisuus voi olla myös tilapäistä niin kuin kelirikon katkaiseman tien takana tai lomakauden jälkeen autioituneessa mökkikylässä. On myös paikkoja, jotka ovat päätyneet kulttuurisiksi sivutuotteiksi ja kaatopaikoiksi, näkyvän toiminnan mahdollistaviksi taustoiksi vailla itseisarvoa. Toisaalta marginaalisiin ympäristöihin liittyy villeyden ja vapauden ihanteita. Esimerkiksi lapsia joutomaat ja hylätyt rakennukset ovat aina houkuttaneet vapaaseen leikkiin ja seikkailuun.

Suhdetta marginaalisiin ympäristöihin määrittävät erilaiset arvot ja arvostukset, jotka voivat liittyä esimerkiksi niiden uhanalaisuuteen, erityiseen menneisyyteen, nykyisyyteen tai suunniteltuun tulevaisuuteen. Jotkin marginaaliset ympäristöt arvotetaan hyviksi, toisiin liitetään negatiivisia konnotaatioita. Ympäristösuhteet voivat olla affektiivisia, aistimuksellisia ja elämyksellisiä.   Marginaalisten ympäristöjen käytössä ja niihin liittyvissä asenteissa on myös erilaisia trendejä. Esimerkiksi luonnossa liikkumisen lisääntyminen on saanut ihmiset hakeutumaan paikkoihin, jotka ovat aiemmin olleet vain harvojen tuntemia. Korona-aikaan löytöretkeilyä on harjoitettu myös lähiympäristöissä ja tavanomaisten arkireittien ulkopuolella.

Piilossa tai tietämättömissä olleet paikat ovat tuottaneet löytämisen iloa. Löytöretkeilyllä voi kuitenkin olla kääntöpuolensa ja voidaan pohtia, onko paikkoja, joiden olisi parempi pysyä syrjässä ja salassa. Löytäminen tai jokin muu uudenlainen käyttö voi merkitä myös marginaalisuuden loppua.  Miten näitä eri tavoin marginaalisia ympäristöjä ja suhdetta niihin olisi mahdollista ymmärtää ja tutkia? Työryhmään toivotaan esityksiä laajasti ymmärretyn humanistisen ympäristötutkimuksen aloilta, esimerkiksi perinteentutkimuksesta/folkloristiikasta, kulttuuriantropologiasta, arkeologiasta, kulttuurimaantieteestä, äänimaisematutkimuksesta, ympäristöestetiikasta ja taiteentutkimuksesta.

Työryhmän puheenjohtajat: Minna Vigren (minna.vigren@protonmail.com), Suvi Salmenniemi, Pilvi Porkola ja Salome Tuomaala-Özdemir

Avainsanat: mielikuvitus, kuvitelma, tulevaisuus, utopia, spekulaatio

Monet tutkijat jakavat huolen tulevaisuudesta. Tutkimuksen kohteiksi on nostettu niin arkipäivän utopiat, vaihtoehtoiset tulevaisuudet, tavat niitä koskevan mielikuvituksen herättelemiseksi kuin spekulatiiviset ja osallistavat menetelmät toisenlaisten artefaktien ja palveluiden suunnittelemiseksikin. Mielikuvitus, kuvitelmat ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet voivat näkökulmana tuoda iloa ja toivoa huolen rinnalle tai tilalle – niin tutkimuksen kohteille kuin meille tutkijoillekin. Kutsumme työryhmään osallistuvia kuvittelemaan kanssamme tavoittelemisen arvoisia tulevaisuuksia ja tapoja tehdä niitä koskevaa tutkimusta. Kuvittelun ja mielikuvituksen hengessä työryhmän esitysten muodot ja tyylit ovat avoimia, ja kannustamme osallistujia kuvittelemaan toisin myös sitä, miten oman tutkimuksen teemoista tai tuloksista voisi konferensseissa keskustella. Työryhmään voi ehdottaa eri tavoin mielikuvitusta, kuvittelua ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia käsitteleviä esityksiä. Ne voivat olla empiirisiä, metodologisia, teoreettisia tai poleemisia puheenvuoroja. Tutkimuksen vaiheella ole väliä: tutkimusideat ovat aivan yhtä tervetulleita kuin valmiiden tutkimusten tulosten esittelyt. Mahdollisia teemoja ovat esimerkiksi: Millaisia tulevaisuuksia ihmiset toivovat? Millaisia tulevaisuuksia he pelkäävät? Millaiset käsitteet ja teoriat antavat hedelmällistä tarttumapintaa kuvitelmien ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien tutkimiseen ja ajattelemiseen? Millaisin menetelmin kuvittelua voi virittää ja avata? Miten ihmisiä voi innostaa antamaan panoksensa tulevaisuuden muotoutumiseen ja kehittämiseen? Miten voisimme tutkijoina luoda edellytyksiä tulevaisuuden ajattelemiseen uusilla, erilaisilla ja mahdollisesti yllätyksellisillä tavoilla? Miten me tutkijoina voisimme kuvitella uudelleen tieteen tekemisen käytäntöjämme?

Työryhmän puheenjohtaja: Elina Seye (elina.seye@helsinki.fi)

Musiikki tuo iloa useimpien ihmisten elämään, riippumatta henkilön kulttuuritaustasta tai mahdollisesta laulu- tai soittotaidosta. Musiikin ilo kytkeytyy usein tunteeseen yhteydestä muiden ihmisten kanssa. Tämä yhteys voi tulla näkyväksi esimerkiksi sosiaalisessa tanssissa, jossa musiikki muodostaa tanssijoiden jakaman tilan. Mutta musiikki voi toimia jaettuna tilana silloinkin, kun ihmiset eivät ole samassa fyysisessä tilassa, jolloin musiikki on keino jakaa vaikeasti sanallistettavia tuntemuksia ja vaikutelmia. Tai se voi olla myös tapa matkustaa kuviteltuun paikkaan, mennä kyseisen musiikin maailmaan, tavallisesti yhdessä toisten samasta musiikista nauttivien kanssa, ovatpa he lähellä tai kaukana.

Kun musiikkia ja siihen liittyviä ilmiöitä tutkitaan, tutkijat usein valitsevat tutkimuskohteekseen perinteen tai genren, josta he itse pitävät. Jotkut myös hyödyntävät omia käytännön musisointitaitojaan tutkimuksen välineinä. Tutkijoille, kuten muusikoille ja muille taiteiijoille, ilon lähteestä tulee erottamaton osa heidän työtään ja jopa identiteettiään, ja siten musiikin tuottamaan iloon kietoutuu muita ammattiin ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä tunteita, kunnianhimosta turhautumiseen. Tästä huolimatta musiikin ilo on todennäköisesti yksi tutkijan työtä motivoiva tekijä, samoin kuin väline rakentaa yhteyksiä kollegoihin ja yhteistyökumppaneihin.

Työryhmään voi ehdottaa esitelmien lisäksi esimerkiksi dialogeja, esityksiä tai pienimuotoisia työpajoja. Työryhmän järjestää tutkimusta ja taidetta yhdistävä hanke “World Wide Women – Naismuusikot rajojen ylittäjinä ja tulevaisuuksien rakentajina”, joka tutkijaa ja tukee naisten toimijuutta omissa yhteisöissään ja maailmanlaajuisesti verkostoituneessa musiikkielämässä. Tässä yhteydessä haluamme erityisesti keskustella siitä, miten musiikki ja sen tuottama ilo voi tuottaa tunteen yhdessä olemisesta sellaistenkin ihmisten väillä, jotka eivät muuten ole yhteydessä keskenään, miten ne voivat luoda toivoa tai tarjota lohtua vaikeissa tilanteissa ja miten niiden avulla voidaan kuvitella parempia tulevaisuuksia.

Työryhmän puheenjohtajat: Pekka Suutari & Elina Niiranen (elina.niiranen@uef.fi)

Avainsanat: musiikki, kulttuuriperintö, etnisyys, eronteot, identiteetti

Työryhmässämme musiikki, etnisyys ja kulttuuriperintö, pohdimme musiikin ja identiteetin välistä suhdetta. Miten musiikin kautta tuodaan esiin omaa paikkaa ja identiteettiä maailmassa? Millä tavoin musiikki kytkeytyy siihen, minkä koemme merkitykselliseksi? Miten musiikin avulla voi erottautua?

Tarkastelemme musiikin kautta ilmaistua ryhmä- ja yksilöidentiteettiä osana kulttuurista prosessia, jossa erilaiset kuulumiset ja eronteot ovat keskeisiä. Ryhmämme ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn musiikinlajiin, vaan on avoin kaikenlaisille musiikeille ja tutkimusperinteille.

Työryhmän puheenjohtajat: Tuomas Järvenpää (tuomas.jarvenpaa@uef.fi) & Anni Rannikko (anni.rannikko@uef.fi)

Avainsanat: metodologia; osallistuminen; kehollinen tieto; tieteidenvälisyys; etnografinen tieto

Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on viime vuosina kehitetty innokkaasti erilaisia luovia ja kehollisia tutkimusmenetelmiä, jotka perustuvat läheisiin kohtaamisiin tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien välillä. Suomalaiset tutkijat eri aloilta ovat lähestyneet tutkimuskenttäänsä esimerkiksi aistielämänkerrallisilla kävelyillä (Järviluoma 2019), juoksulenkeillä (Tainio 2020), bussilla matkustaen (Tiaynen 2013), osana tanssiryhmää (Paulasto & Logrén 2020) tai kuljeskelemalla tutkimukseen osallistuvien kanssa (Sotkasiira, Ryynänen, Rannikko & Rapo 2020). Korona-pandemian aikana ihmiskontaktit ovat olleet vähissä, mikä on nostanut keskusteluun ihmisten välisten kehollisten kontaktien ja samalla myös arjen kontakteille rakentuvan etnografisesti virittyneen tiedon merkityksen. Luovat menetelmät ovat avanneet tutkijoille uusia väyliä aistimelliseen ja keholliseen tietoon sekä koettujen paikkojen ja niihin liittyvien muistojen
kulttuurihistorialliseen muodostumiseen. Lisäksi kulttuurintutkijoille on avautunut omakohtaisen kehollisen heittäytymisen kautta uusia näkökulmia yhteiskunnallisen epätasa-arvon käytäntöihin: esimerkiksi varallisuuden, uskonnon, yhteiskuntaluokan, rodullistamisen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, iän ja vammaisuuden kautta tuotettu eriarvoisuus konkretisoituu kehojen sekä niihin kohdistuvan kontrollin ja liikkumisen rajoittamisen kautta esimerkiksi valtioiden rajoilla tai julkisissa tiloissa. Usein näiden eriarvoisuuksien koettu todellisuus tulee ilmi vasta kun tutkija antautuu tutkimukseen osallistuvien arkikokemuksille. Samaan aikaan kilpailuun perustuva akateeminen maailma antaa yhä vähemmän mahdollisuuksia tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien pitkäkestoisille vuorovaikutussuhteille tai yhteistoiminnalle perustuvalle tiedontuotannolle. 

Kutsumme tähän työryhmään mukaan eri alojen tutkijoita esittelemään työtään kehollisten tai osallistuvien tutkimusmenetelmien parissa. Työryhmän esitykset voivat käsitellä esimerkiksi seuraavia näkökulmia tai kysymyksiä:

  • Uusia menetelmällisiä kokeiluja tutkijan ja tutkimukseen osallistuvien
    välisissä kohtaamisissa.
  • Osallistumiseen liittyvät valta-asetelmat ja osallistumisen rajat
    kulttuurintutkimuksellisissa hankkeissa.
  • Kokemuksia tutkimuskentiltä kehollisiin kohtaamisiin ja osallistumiseen
    liittyvistä hankkeista.
  • Esimerkkejä eriarvoisuuden ja ideologian näkymisestä arkisessa kehojen
    liikkeessä, liikkeen tai liikkumisen rajoittamisesta ja valvomisesta sekä
    rajojen haastamisista ja ylittämisistä.
  • Kulttuurintutkijoiden kehollisista kokemuksista ja liikkeestä tuottaman
    tiedon merkitys ja arvo eri organisaatioissa tai laajemmin yhteiskunnassa.

Viitteet

Järviluoma, H. (2019). ”’Kaikki elämän makeus ja riemu’: Aistielämäkerrallisen kävelyn taide ja tiede.” – Torvinen, Juha & Susanna Välimäki (toim.): Musiikki ja luonto: Soiva kulttuuri ympäristökriisin aikakaudella. Turku: Utukirjat

Paulasto, H. & Logrén, A. (2020). “Negotiating membership and participation across languages in performative community arts.” AFinLA-e: Soveltavan kielitieteen tutkimuksia, (12), 139–162.

Tainio, M. (2020). ”Esteettisiä kokemuksia etsimässä: Kestävyysjuoksuharrastus ja liikuntakulttuurin muutos.” Kulttuurintutkimus, 37(3-4), 18–32.

Sotkasiira, T., Ryynänen, S., Rannikko, A., & Rapo, P. (2020). “Adrift in a Borderland: Experimenting with Participatory and Embodied Methodologies as a Collective of Asylum seekers, Refugees, Civic Activists and Academic Scholars.” Migration Letters, 17(2), 279–288.

Tiaynen, T. (2013). “Babushka in flux. Grandmothers and family-making between Russian Karelia and Finland.” Tampere: Tampere University Press.

Työryhmän puheenjohtajat: Annukka Lahti (annukka.lahti@uef.fi) & Pauliina Lukinmaa (pauliina.lukinmaa@uef.fi)

Viimeaikaiset yhteiskunnalliset keskustelut ovat paljastaneet ihmissuhteiden erilaisten muotojen arvottamisen. Koronapandemian torjuntaan liittyvät suositukset kodin ulkopuolisten kontaktien välttämisestä toivat esille pari- ja perhesuhteiden ensisijaistamisen esimerkiksi ystävyyssuhteiden kustannuksella. Sen seurauksena on kiinnitetty huomiota myös yksin asuvien arkeen ja läheissuhteisiin, jotka eivät noudata pari- ja (ydin)perhesuhteiden logiikkaa. Parisuhteen ensisijaisuus on kyseenalaistettu myös keskusteluissa avoimista suhteista ja aseksuaalisuudesta.

Läheissuhteet ovat moninaisia, eivätkä palaudu vain ennalta määriteltyihin suhdekategorioihin tai normeihin. Suhteissa olo on arjessa elävää, muuttuvaa, affektiivista ja usein sotkuista. Se muodostuu paitsi ihmisten, myös muiden eläinten, materiaalisen ympäristön, luonnon ja kulttuurin välisissä kohtaamisissa, joissa voi olla läsnä monia elementtejä. Kiinnittämällä huomiota esimerkiksi läheissuhteiden affekteihin, rutiineihin, ruumiillisiin kokemuksiin, eleisiin, valtasuhteisiin, ideoihin ja niiden yhteen kietoutumisiin, voi niiden kehkeytymisessä paljastua yllättäviä esteitä, murtumia ja mahdollisuuksia.

Kutsumme työryhmään esityksiä, joissa läheissuhteita tarkastellaan totuttuja tapoja laajemmasta näkökulmasta. Työryhmään ovat tervetulleita niin teoreettiset, metodologiset kuin empiiriset esitykset.

Työryhmän puheenjohtaja: Frans Mäyrä (frans.mayra@tuni.fi)

Avainsanat: pelit, pelaaminen, pelikulttuurit, voimaantuminen, pelihaitat

Pelit, pelaaminen, pelaajat ja pelintekijät ovat tärkeä osa tämän päivän suomalaista kulttuurista maisemaa. Suomi on monilla alueilla peliteollisuuden, -kulttuurien ja -tutkimuksen edelläkävijämaa. Kotimaisesta pelikulttuurin noususta on helppoa punoa nostattavia sankaritarinoita ja ilon aiheita: esimerkiksi elektronisen urheilun maailmanmestarit, menestyneet peliyritykset, kansainvälisesti tunnetut harrastajaskenet ja kansallisen pelikulttuuriperinnön vaaliminen.

Pelaaminen ei kuitenkaan ole vain iloa, juhlaa ja voittokulkua. Vaikka koko kansa jollain tasolla pelaakin, monissa pelikulttuureissa esiintyy syrjintää. Digitaalisen pelaamisen normalisoitumisen vastareaktiona pelikulttuureissa on nähty paljon naisvihaa, rasismia, homofobiaa ja transfobiaa. Myös mobiili- ja kasuaalipelejä
vähättelevä keskustelu “oikeista peleistä” on ollut hyvin näkyvää. Käynnissä on kamppailu siitä, kenelle pelit kuuluvat, kuka saa olla pelaaja ja mitkä pelit merkitsevät.  Peleihin ja pelillisyyteen on ladattu merkittäviä yhteiskunnallisia unelmia. On toivottu, että opetuspelit lisäävät opiskelun tehokkuutta ja työelämän pelillistäminen sen tuottavuutta – ja että peliteollisuus olisi maan talouden pelastava “uusi Nokia”. Pelillistäminen ja pelioppiminen eivät ole ainakaan toistaiseksi lunastaneet lupauksiaan. Vaikka peliteollisuus on näkynyt vahvasti taloussivuilla 2010-luvulla, edes sektorin ylivoimaisesti suurin tekijä, Supercell, ei ole liikevaihdoltaan 25 kansallisesti suurimman yrityksen joukossa. Koska digipeliteollisuus tuottaa “aineettomia” digitaalisia hyödykkeitä, se on työllistäjänä varsin pieni. Toivoa kuitenkin ylläpitää se, että peliala on kasvuala ja suomalaisittain merkittävä kansainvälistä menestystä tuonut kulttuuriala.  Haaveiden lisäksi peleihin liittyy myös merkittäviä pelkoja. Kuten aiemmin television, sittemmin digitaalisten pelien on pelätty tekevän pelaajistaan väkivaltaisia.Vuosikymmenten tutkimusten jälkeen tästä on varsin vähän näyttöä. Nykyään merkittävämpi huoli liittyy siihen, että digitaalisten pelien pelätään aiheuttavan riippuvuutta. Tutkimuksessa puhutaan riippuvuuden sijaan pelaamishäiriöstä, johon liittyy vakavaa arjen hallinnan heikentymistä ja pelimaailman ulkopuolisen elämän kaventumista. Rahapelaamisen osalta ongelmallisuus on tiedostettu jo paljon aikaisemmin. Veikkauksen rahapeleillä kerätyistä varoistakin suurin osuus, 380 miljoonaa euroa, menee sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukemiseen, jotka huolehtivat osaltaan myös esimerkiksi pelaamiseen liittyvien haittojen hoidosta.

Pelien ja pelilaitteiden tekoon liittyy myös omat ongelmansa. Angloamerikkalaisessa maailmassa on ollut paljon puhetta digipeliteollisuuden uuvuttavasta crunch-työkulttuurista. Pelien tekeminen ja ammattimainen pelaaminen esimerkiksi striimaajana tai elektronisena urheilijana nähdään usein luovana kutsumusammattina, jolloin niihin liittyviä ongelmia ja riskejä ei tunnisteta. Myös pelikonsoleiden ja älypuhelinten rakentaminen vaatii mineraaleja, joiden louhimiseen on saatettu käyttää lapsi- ja orjatyövoimaa. 

Tässä työryhmässä pyrimme ymmärtämään pelien ja pelaamisen moninaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä edellä kuvatun kaltaiset haaveet ja uhkakuvat mukaan lukien, erityisesti Suomen mutta myös kansainvälisestä näkökulmassa. Työryhmän keskiössä ovat pelien ilot pelikulttuurien eri osa-alueilla pelien tekemisestä niiden pelaamiseen (niin harrastuksena kuin ammatillisesti) ja esimerkiksi pelimedian (kuten striimien ja verkkokeskustelujen) ja elektronisen urheilun kuluttamiseen. Samanaikaisesti huomioon otetaan myös iloa tuottavien ilmiöiden varjopuolet.

Työryhmän puheenjohtajat: Ella Lillqvist (ella.lillqvist@helsinki.fi) & Heidi Hirsto

Avainsanat: raha, talous

Kun suomalaisessa mediassa ja politiikassa puhutaan rahasta ja taloudesta, taloustieteen perinteinen käsitys rationaalisista, omaa taloudellista etuaan maksimoivista toimijoista tuntuu edelleen vallitsevan. Raha ja talous, erityisesti tällaisesta yksinkertaistetusta ja monin tavoin ongelmallisesta näkökulmasta nähtynä, ovat kulttuurissamme saaneet hyvinkin keskeisen aseman. Juuri mikään elämän alue ei ole vapaa rahan läsnäolosta ja vaikutuksesta. Siksi onkin erityisen tärkeää lähestyä aihetta kriittisesti ja monipuolisesti. Mielestämme aiheen pariin tarvitaan erityisesti tutkijoita, jotka tunnistavat, että raha on kulttuurista ja siihen liittyy monenlaisia ihmisten vuorovaikutuksessa rakentuvia normeja, arvoja ja emootioita. Suomessa rahaa on tällaisesta näkökulmasta pohdittu esimerkiksi artikkelikokoelmassa Rahan kulttuuri (toim. Ruckenstein & Kallinen 2009).

Rahan ja talouden kulttuurit ovat jatkuvassa liikkeessä. Esimerkiksi velasta on viime vuosikymmeninä tullut yhä tärkeämpi kulutusyhteiskuntaa ylläpitävä voima. Rahan ja talouden kietoutuminen digitaaliseen kulttuuriin luo myös mahdollisuuksia siirtymille; muutoksen alkuja on havaittavissa esimerkiksi sijoittamisen kontekstissa. Mediassa toistuu usein tuttu tarina, jossa sijoittaminen on rikastumiseen tähtäävää peliä, mutta joukkorahoituksessa sijoittaminen kietoutuu hieman erilaisiin ymmärryksiin: elämäntapaan, tyyliin ja kuluttamiseen. Toisaalla “impaktisijoittajat” ja tunnetut sosiaalisen median vaikuttajat pyrkivät sijoittamaan paremman maailman puolesta. Tällaisia siirtymiä on tärkeää tunnistaa ja tehdä näkyväksi, mutta yhtä tärkeää on tarkastella kriittisesti vallitsevien tarinoiden ja merkitysten jatkuvuutta ja uusia ilmenemismuotoja.  Tämän työryhmän tavoitteena on koota yhteen rahaa ja taloutta kulttuurisesta näkökulmasta analysoivia tutkijoita ja tehdä tilannekatsaus tutkimuskentän nykytilaan.

Toivomme työryhmään esityksiä esimerkiksi seuraavista aihepiireistä: säästäminen, sijoittaminen, luotto/velka, rahankäyttö, tienaaminen, köyhyys, rikkaus/varakkuus tai vaurastuminen. Esitykset voivat edustaa eri aloja (sosiologia, antropologia, historia, viestintä, kauppatieteet yms.) ja näkökulmia, kunhan niissä on kulttuurintutkimuksellinen ote laajasti ymmärrettynä. Aineistoina voi olla haastatteluja, dokumentteja, havainnointia, mediatekstejä, kaunokirjallisuutta, elokuvia yms. Esityksissä voi tarkastella esimerkiksi rahaan liittyviä diskursseja, narratiiveja, ideologioita, valtaa, identiteettejä, moraalikäsityksiä tai affekteja. Feministiset ja kriittiset näkökulmat ovat erityisen tervetulleita. Esitykset voivat mielellään kytkeytyä päivien teemaan, iloon tai sen pilaamiseen, mutta se ei ole välttämätöntä.

Työryhmän puheenjohtajat: Niina Hämäläinen, Hanna Karhu (hanna.karhu@helsinki.fi), Tiina Seppä & Silja Vuorikuru

Avainsanat: ilo, rahvas, suullinen perinne, suullis-kirjalliset aineistot

Runoilija ja runonkerääjä August Ahlqvist tuskaili vuonna 1854 rahvaan intoa laulaa sopimattomia, kevytmielisiä lauluja, jotka eivät sopineet julkaistavaksi: ”Omasta kokemuksestani tiedän, että runoja kerätessä kevytmieliset laulut ovat vaimoilla ensimäisinä, – – ja heidän kanssansa olet työllä saadessasi heidät ymmärtämään, ett’ei semmoiset virret kirjaan kelpaa”.

Rahvaan ilo ja ilon moninaiset representaatiot suullisessa perinteessä koettiin ongelmallisiksi. Ilo ymmärrettiin herkästi kevytmielisyydeksi ja rahvaan ilo suullis-kirjallisten aineistojen kannalta vähäarvoiseksi.  Ilon tunteiden ei ole myöskään katsottu kuuluvan kansanrunouden arvokkaampaan ytimeen ja siten suomalaiseen
luonteenlaatuun. Elias Lönnrot korosti Kantelettaren esipuheessa kalevalamittaisen
kansanlyriikan kiteyttävän etäällä toisistaan asuvan kansan yksinäisyyden ja surullisuuden tunnot – tästä huolimatta, että kansanlyriikka sisältää moninaisia tunteita, surusta ja kaipuusta riehakkaaseen iloon.  Ilo ja sen representaatiot suullisen perinteen aineistoissa sekä niihin läheisesti liittyvissä suullis-kirjallisissa
teksteissä ovat näyttäytyneet – ja näyttäytyvät usein edelleen – liian kepeinä, ohuina ja toisinaan moraalittomina, ja sellaisina ne on nähty sopimattomina esimerkiksi kansallisuuden rakentamisen projektissa. Koska rahvaan iloon ei ole kiinnitetty syvällisesti huomiota, käsitys rahvaan tunneilmaisun kirjosta on osin kapea. 

Paneelissa Rahvaan ilo keskitytään tarkastelemaan, millaisena ilo näyttäytyy erilaisissa suullis-kirjallisissa aineistossa ja miksi se on ollut torjuttua. Kysymystä voi tarkastella esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta. Minkälaisia ilonaiheita aineistoissa esiintyy, entä millaisena rahvaan tunnekieli näyttäytyy? Miten ilo on tallentunut kerääjien dokumentteihin; millaisena rahvas näyttäytyy, kun tarkastelemme surun sijaan iloa? Miten rahvaan iloon suhtauduttiin ja väheksyttiinkö sitä? Minkälaisten aineistojen kautta rahvaan iloon ja sen representaatioihin pääsee käsiksi, ja miten tulkita historiallista tunneilmaisua? 

Esitelmät voivat käsitellä esimerkiksi arkkiveisuja, rekilauluja, kaunokirjallisuutta, erilaisia arkistoaineistoja, Kalevalaa, Kanteletarta tai muita suulliseen perinteeseen pohjaavia aineistoja. Aineistolähtöisyyden lisäksi myös teoreettiset puheenvuorot ovat tervetulleita.

Toivomme työryhmään esitelmiä eri tieteenaloilta.

Työryhmän puheenjohtajat: Elina Arminen (elina.arminen@uef.fi) ja Markku Lehtimäki (markku.lehtimaki@utu.fi)

Avainsanat: romaani, tekijyys, lukeminen, didaktisuus, digitaalisuus

Viime vuosina romaani on joutunut yhä enemmän etsimään paikkaansa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa digitaalisen kulttuurin ja sosiaalisen median esittäessä omia haasteitaan pitkäjänteiselle, aikaa ja kärsivällisyyttä vaativalle kertomusmuodolle (ks. esim. Arminen & Lehtimäki 2019). Nopeatempoisessa digitaalisen median todellisuudessa romaanin hitaalle ja vaikealle muodolle ei tunnu olevan aikaa ja tilaa, vaikka romaani pystyy käsittelemään monia asioita syvällisemmin kuin muu media. Samalla sosiaalinen media ja digitaaliset ympäristöt ovat alkaneet syvästi vaikuttaa paitsi romaanin tematiikkaan myös sen esteettisiin muotoratkaisuihin. Ennen kaikkea haluamme selvittää tässä työryhmässä, mitä on romaanin “tieto” ja mikä on romaanin suhde erilaisiin tietämisen ja esittämisen muotoihin (ks. esim. Batsaki et al. 2012). Samalla pohdimme, voiko paperille painetun romaanin lukeminen edelleen tuottaa iloa ja sikäli puolustaa paikkaansa digitaalisen ja audiovisuaalisen median aikakaudella. Rita Felskin (2008) mukaan yksi keskeinen motiivi kaunokirjallisuuden lukemiselle on voida kokea elämyksellinen ”lumoutuminen” kaunokirjallisen estetiikan ja teoksen rakentaman fiktiivisen maailman parissa. Toinen keskeinen kirjallisuuden lukemisen motiivi Felskin mukaan on saada tietoa ympäröivästä maailmasta ja sosiaalisen todellisuuden luonteesta. On mahdollista, että ilmastonmuutosta, ympäristökatastrofeja tai monikulttuurisuutta käsittelevä romaani ei enää 2020-luvulla tunnu kestävän kriittistä tarkastelua, jos se ei perustu tutkitulle tiedolle, vaan pelkille tarinoille ja tunteille. Mutta voiko opettavainen kertomus olla samalla elämyksellinen lukukokemus? Antiikista uudelle ajalle kirjallisuuden nähtiin tarjoavan sekä hyötyä että hupia, joskin moraalisuudesta ja didaktisuudesta täysin irrallinen kirjallisuuskäsitys on historiallisesti katsoen varsin uusi. Kysymmekin tässä työryhmässä, mitä parhaillaan on tapahtumassa romaanille, sen tekijöille ja sen lukemiselle. Työryhmän kannalta kiinnostavia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat: Millaisia rooleja kirjailija ottaa yhteiskunnallisena toimijana niin romaaniensa kuin muunkin median sekä julkisuuden kautta ja millä tavalla kirjailija edelleen kokee romaanin tärkeäksi välineeksi? Millä tavalla didaktinen ja tietokirjamainen esitystapa ovat lisääntyneet romaaneissa, jotka pyrkivät osallistumaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun muuttuvasta maailmasta? Entä lisääkö tieto tuskaa vai voiko romaanin lukeminen tuottaa edelleen iloa ja nautintoa ympäristöahdistuksen ja muiden aikamme polttavien ongelmien keskellä? Työryhmään pyydetään 250 sanan mittaisia abstrakteja liittyen näihin tai muihin nykyromaanin kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Viitteet:
Arminen, Elina & Markku Lehtimäki (toim.) 2019: Muistikirja ja matkalaukku. 2000-luvun suomalaisen romaanin muotoja ja merkityksiä. Helsinki: SKS.
Batsaki, Yota, Subha Mukherji & Jan-Melissa Schramm (eds.) 2012: Fictions of Knowledge: Fact, Evidence, Doubt. New York: Palgrave Macmillan.
Felski, Rita 2008: Uses of Literature. Malden, MA: Blackwell.

Työryhmän puheenjohtajat: Klemetti Näkkäläjärvi, Jouni Jaakkola, Päivi
Albernethy & Panu Itkonen (panu.itkonen@ulapland.fi)

Avainsanat: Saamelaiset, ilo, ympäristö, luonnonvarat, saamelaiskulttuuri, ilmastonmuutos, kestävyys, hyvinvointi, oikeudenmukaisuus, oikeudet, valta

Työryhmässä käsitellään monipuolisesti saamelaiskulttuurin haasteita ja iloja suhteessa ympäristöön modernissa maailmassa saamelaiskulttuurin lähtökohdista käsin. Painopistealueita voi tuoda esiin erikseen tai niitä yhdistellen. Toivotamme tervetulleiksi esitykset, jotka tarkastelevat saamelaisten historiaa, nykyisyyttä ja/tai tulevaisuutta. Kutsumme mukaan esityksiä esimerkiksi seuraavista aiheista: ilo, sen käsite ja kehitys saamelaiskulttuurissa, saamelainen kulttuurinen hyvinvointi (kokonaishyvinvointi), kestävä kehitys ja sen määritelmä saamelaiskulttuurin kannalta, ilmastonmuutos sekä sen luomat haasteet ja mahdolliset ilon aiheet. Paneeli kannustaa ottamaan huomioon saamelaisten perinteisen tiedon ja taidon. Paneelia kiinnostavat aiheet, joissa käsitellään kestävyyttä ja resilienssiä menneisyydestä tulevaisuuteen saamelaiskulttuurin kannalta. Paikallisyhteisöt joutuvat kohtaamaan muuttuvan ympäristön asettamat haasteet tässä ja nyt, mutta yhteiskuntien tasolla korjaavat toimenpiteet ovat hitaita. Kysymme muun muassa, mikä estää tai aiheuttaa iloa saamelaiskulttuurissa ja mikä rooli ilolla on saamelaisten hyvinvoinnissa ja resilienssissä? Lisäksi, miten oikeudenmukaisuuden käsite nähdään ja millä tavoin hyvinvoinnin kulttuuriset sekä ympäristölliset taustatekijät voivat tukea saamelaiskulttuurin tutkimusta?

Paneelissa tarkastellaan ilmastonmuutoksen holistisia vaikutuksia saamelaisten terveyteen, hyvinvointiin ja kulttuuriin. Onko ympäristön nopea muutos uhka perinteiselle elämäntavalle? Aiheuttaako se näköalattomuutta ja sitä kautta heikentää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Miten saamelaiset voivat
sopeutua kulttuurisesti kestävällä tavalla globaaliin muutokseen? Paneeli toivottaa tervetulleiksi myös paperit, joissa käsitellään saamelaisten oikeuksia suhteessa ympäristöön. Tähän teemaan on mahdollista liittää ilon, haasteiden, hyvinvoinnin, kestävyyden tai ilmaston muutoksen tematiikkaa. Paneelia kiinnostavat saamelaisia ja heidän ympäristöään koskevat ilmiöt ja keskustelut, jotka voivat pitää sisällään vaikkapa yhteiskunnallisten valtarakenteiden tai viranomaistoiminnan tarkastelua. Saamelaisten oikeuksiin ja ympäristöön liittyen voidaan nostaa esiin myös eri intressiryhmiä koskevia teemoja.

Ympäristökysymyksiin kytkeytyen osallistujat voivat käsitellä muun muassa luonnonvaroihin liittyviä oikeuksia, saamelaisten itsehallintoa tai luonnonvarojen hallinnan tai kolonialismin mahdollisia vaikutuksia saamelaisten iloon ja hyvinvointiin.  

Työryhmän puheenjohtaja: Kimi Kärki (kimi.karki@utu.fi)

Avainsanat: fasismi; affektiivisuus; pimeä kulttuuriperintö; populaarikulttuuri; kulttuurihistoria; audiovisuaalisen kulttuurin tutkimus

Suomalaisen fasismin ja äärioikeistolaisuuden perintö on viime vuosina ollut laajan keskustelun ja tutkimuksen kohteena (Silvennoinen & al. 2016; Kotonen 2018; Swanström 2018), ja sen yhteydet sotien perintöön, kansallisuusaatteeseen ja populistisiin ääri-ilmiöihin ovat olleet paljon esillä. Tutkimus ja keskustelu on kuitenkin pääasiassa kiinnittynyt poliittiseen ja yleiseen historiaan. Työryhmä keskittyy suomalaisen fasismin toisen maailmansodan jälkeiseen kulttuuriseen perintöön ja erityisesti sen affektiivisuuteen, jonka avulla fasistisen materiaalin kierrätys on synnyttänyt tunneilmaston, jossa isänmaallisuuden, patriotismin, fasismin ja kansallisuusaatteen eri ilmenemismuodot sekoittuvat keskenään.

Työryhmässä pohditaan millaisia nämä affektiiviset strategiat ja niiden ilmenemismuodot (pelko, inho, mahtipontisuus, koomisuus, parodia, groteski) erilaisissa populaareissa aineistoissa (lehtiaineistot, pornografia, elokuvat, musiikki, sarjakuvat, dokumentit) ovat ja miten niillä vaikutetaan vastaanottajiin.

Työryhmän puheenjohtaja: Tuomas Martikainen (tuomas.martikainen@uef.fi)

Avainsanat: superdiversiteetti, monimuotoisuus, etnisyys

Superdiversiteetin näkökulma haastaa etnisyys- ja monikulttuurisuustutkimukselle tyypillistä ryhmälähtöistä ajattelua tuomalla esiin yksilö- ja ryhmätason suuren sisäisen monimuotoisuuden. Täten se avaa myös näkemään yhteiskuntia poikkileikkaavat monimuotoistumisprosessit, jotka eivät jäsenny perinteisten kategorioiden ja käsitteiden avulla. Superdiversiteetti kuvaa siis kompleksista monitahoisuutta. Sen tarkoituksena ei ole laajentaa diversiteetin käsitettä määrällisesti lisäämällä analyysiin enemmän muuttujia vaan auttaa tarkastelemaan, miten yhä moninaisemmat historialliset ja globaalit prosessit tuottavat sosiaalista kerrostuneisuutta ja ovat yhteydessä yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon. Superdiversiteetti on Steven Vertovecin luoma, osin kiistanalainenkin käsite, jolle on löytynyt käyttöä monilta eri tutkimusaloilta, kuten muuttoliike-, vähemmistö-, etnisyys-, kasvatus- ja kielentutkimuksesta. Työryhmän keskiössä on meneillään olevan suomenkielinen superdiversiteetti-antologiahanke, mutta myös muut esitykset ovat tervetulleita.

Työryhmän puheenjohtaja: Pertti Grönholm (pergro@utu.fi)

Avainsanat: tekniikka, teknologia, tunteet, emootiot, affektit, historia, yhteiskunta, kulttuuri, kertomukset, kokemukset

Teknologia, tekniset laitteet, järjestelmät ja käytännöt muovautuvat historiallisissa ja kulttuurisissa prosesseissa, ja niihin liittyvät vahvasti myös tunteet. Tunneperäisetkin tulkinnat ja merkitykset ohjaavat tekniikan käyttötapoja ja sosiaalisten neuvotteluprosessien kautta myös sitä, millaista tekniikkaa kehitetään ja miten tekniikka vaikuttaa kokemuksiimme maailmasta. Tekniikan sosiaalisen muotoutumisen ja rakentumisen tutkimusperinteet ovat suunnanneet tutkijoita tarkastelemaan teknologiaa eli tekniikan järjestelmiä ja käyttöjä sosioteknisenä kokonaisuutena, jossa tavat, käsitykset ja suhteet kietoutuvat tekniikkaan ja tekniikka niihin. (Wiebe Bijker 2010; David E. Nye 2006) Näistä lähtökohdista nousevat tarkasteluun myös tekniikkaan liittyvät tunteet. Ne ovat kulttuurisesti ja sosiaalisesti olennaisia teknologisen järjestelmän ja teknisen toiminnan osina. Yksityisetkin tunteet tekniikan äärellä ovat osa suurempia kulttuurisia tunnekudelmia. Ne ovat mukana, kun sosiotekniset järjestelmät rakentuvat ja saavat merkityksiä. Yksi tällaisista tunteista on teknofilia, tekniikan rakastaminen ja ihailu, jota suomeksi on kuvattu myös sanaparilla ”koneen lumo”. Teknofilian kääntöpuolena on teknofobia, ”koneiden pelko”, joka voi olla myös vastenmielisyyttä ja epäluuloisuutta. Kun kyse on yhteiskunnan kannalta keskeisistä tekniikkasuhteista, yksilöiden tunteet ja tunteita koskevat tarinat nivoutuvat kulttuurisesti ja affektiivisesti toisiinsa ja ilmaisevat muutosvoimaa.

Työryhmä toivoo esitelmiä tutkimuksista, joissa tekniikka kohtaa ihmisen ja synnyttää tunteita, niin kehon välittömiä reaktioita, affekteja kuin psyykkisesti ja kulttuurisesti rakentuneita emootioita. Myös erilaiset tunteita ja tekniikkaa käsittelevät kertomukset ja esitykset kuuluvat tutkimuskohteina tähän aihepiiriin. Esitelmät voivat liittyä esimerkiksi seuraavanlaisin kysymyksiin. 

  • Miten kulttuurintutkimuksen piirissä tutkitaan tekniikkaan liittyviä tunteita?
  • Millaisia tunteita tekniikan kokeminen ja käyttäminen herättää erilaisissa yksilöissä, ryhmissä, yhteisöissä ja kulttuureissa?
  • Millaisten laitteiden, järjestelmien ja käytäntöjen koetaan tuottavan iloa, hyvinvointia ja nautintoa, millaisten surua, pahoinvointia ja kärsimystä?
  • Herättääkö tekniikka sellaisia tunteita, joista ei ole helppo puhua ääneen ja millaisia ne ovat?
  • Missä määrin tunteiden ilmaisuun liittyvät tavat ja normit vaikuttavat tekniikkasuhteeseemme? 

Työryhmän puheenjohtajat: Saara Jäntti, Tuulikki Kurki, Jari Martikainen (jari.martikainen@uef.fi) & Tuija Saresma (tuija.saresma@jyu.fi).

Avainsanat: toisinjulkaiseminen, tiede, taide, ilo

Millaista tutkimuksellista tietoa voidaan julkaista esimerkiksi teatterin, tanssin, äänien tai kuvien keinoin? Mitä on toisin julkaiseminen ja miksi sitä tarvitaan? Toisin julkaiseminen voi tarkoittaa sellaisen tutkimustiedon tai tutkimusprosessiin liittyvän tiedon näkyväksi tekemistä, jota on haasteellista tai mahdotonta julkaista konventionaalisten tiedejulkaisukanavien kautta. Tällaista tietoa voivat tuottaa esimerkiksi tutkimuksen ja taiteen menetelmiä eri tavoin yhdistävät hankkeet ja monitieteiset hankkeet. Toisin julkaiseminen voi tarkoittaa myös aktivismia, joka ottaa kantaa ja pyrkii ravistelemaan tämän hetken tiedemaailman vakiintuneita julkaisukäytänteitä, -formaatteja ja -prosesseja. Akateeminen julkaiseminen on muutoksessa open access -vaatimusten ja toisaalta yhä ahneemmiksi käyvien kaupallisten kustantajien pyörittäessä julkaisubisnestä. Kuinka kulttuurintutkijat voivat ottaa kantaa ja osallistua julkaisumaailman muutoksiin? Mitä toisin
julkaiseminen voisi tarkoittaa sinun näkökulmastasi? Työryhmään kutsutaan puheenvuoroja, alustuksia ja esityksiä toisin julkaisemisen tavoista, metodeista, teoreettisista ja eettisistä kysymyksistä. Lisäksi pohditaan toisin julkaisemisen vaikuttavuutta, riskejä ja mahdollisuuksia. Työryhmässä voidaan myös ideoida ja esitellä erilaisia toisin julkaisemisen tapoja. Aikaa varataan myös yhteiselle keskustelulle.

Työryhmässä valmisteilla olevan, toisinjulkaisemista käsittelevän kirjan toimituskunta pohjustaa keskustelua esittelemällä teoksen julkaisupoliittisia ja teoreettis-metodologisia lähtökohtia sekä toimitustyössä selätettyjä haasteita 

Työryhmässä voi olla:

  1. Puheenvuoroja ja esityksiä tutkijoilta, taiteilijoilta ja eri hankkeiden edustajilta (20-30 min) ja yhteistä keskustelua,
  2. Esimerkkejä toisin julkaisemisesta (zine, sarjakuva, taidenäyttely, elokuva, ääniteokset jne.).

Toisin julkaiseminen liittyy kulttuurintutkimuksen päivien teemaan eli iloon: luovien ja uudenlaisten julkaisemistapojen ideoinnin ja kokeilemisen iloon, uuden oivaltamisen ja oppimisen iloon sekä taiteen ja tieteen edustajien kohtaamisen ja yhteistoiminnan iloon.

Työryhmän puheenjohtajat: Sigrid Kaasik-Krogerus (sigrid.kaasik@helsinki.fi) & Katja Mäkinen (katja.a.p.makinen@jyu.fi)

Avainsanat: identiteettipolitiikka, kuuluminen, affektiivisuus, tunteet

Identiteetistä ja kuulumisesta keskustellaan vilkkaasti eri alojen tutkimuksessa ja nyky-yhteiskunnassa laajemminkin. Debatit kytkeytyvät usein affektiivisuuteen, joka ilmenee usealla tavalla. Kuuluminen on affektiivista, sillä se on käsitettävissä tunnesiteenä eli kytköksenä, joka perustuu pitkälti tunteisin. Myös kuulumattomuuteen saattaa liittyä vahvoja tunteita, varsinkin, mikäli se johtuu siitä, että kuulumista ei hyväksytä.  Kuulumisen ja kuulumattomuuden tunteisiin vaikutetaan identiteettipolitiikan avulla. Identiteettipolitiikalla on vahva affektiivinen ulottuvuus: tunteet ovat osa identiteettipolitiikkaa ja identiteettipolitiikalla vedotaan tunteisiin. Affektiivisuudella voidaan luoda empatiaa, inkluusiota ja kuulumista tai epäluuloja, vihaa ja ekskluusiota. Identiteettipolitiikka-käsitteen taustalla on emansipatorinen ajatus siitä, miten heikossa asemassa olevat yhteiskunnalliset ryhmät yrittävät saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa sitä kautta yhteiskunnalliseen kehitykseen. Akateemisessa keskustelussa myös erilaisten vahvojen ja vakiintuneiden toimijoiden kuten valtioiden tai Euroopan unionin toimintaa tutkitaan identiteettipolitiikkana. Esimerkkinä tästä ovat kansallisen ja/tai eurooppalaisen identiteetin rakentaminen sekä siihen liittyvä eronteko ’meidän’ ja ’muiden’ välillä. Nykypäivän julkisessa keskustelussa identiteettipolitikka-käsitettä käytetään usein lyömäaseena esimerkiksi asettamalla tiettyjä näkökulmia vastakkain ns. asiapolitiikan kanssa. Näin identiteettipolitiikasta tulee lähtökohtaisesti jotain, joka on ’asian’ ja ’asiallisuuden’ vastakohta.

Monitieteinen työryhmä kutsuu mukaan alustuksia, joissa tarkastellaan identiteettipolitiikan affektiivisuutta. Odotamme esimerkiksi papereita, joissa käsitellään tunteita osana identiteettipolitiikkaa sekä identiteettipolitiikan pyrkimystä vaikuttaa kuulumisen ja kuulumattomuuden tunteeseen. Tarkastelut voivat kohdistua muun muassa mediaan, hallintoon tai kansalaisyhteiskunnan toimijoihin. Niissä voidaan selvittää, millaisia identiteettejä eri toimijat pyrkivät tuottamaan ja mobilisoimaan, millaisia välineitä siihen käytettään ja mitä päämääriä identiteettipolitiikalla tavoitellaan.

Toivotamme tervetulleeksi analyysit, joissa identiteettipolitiikkaa sekä kuulumisen ja kuulumattomuuden kysymyksiä tutkitaan esimerkiksi paikallisessa, alueellisessa, kansallisessa, eurooppalaisessa ja/tai globaalissa kontekstissa. Lisäksi odotamme papereita, jotka lähestyvät identiteettipolitiikan affektiivisuutta käsitteellisellä tutkimusotteella. Myös identiteettipolitiikassa käytettävien symbolien ja visuaalisen aineiston tarkastelu affektinäkökulmasta on tervetullutta.

Ryhmän työskentelykielet ovat suomi ja englanti.   

Työryhmän puheenjohtaja: Virve Peteri (virve.peteri@tuni.fi)

Avainsanat: työelämä, valta, vastarinta, ruumillisuus, materiaalisuus, standardit

Ilon ja hauskuuden ajatellaan usein tuottavan innovatiivisempia työntekijöitä. Niinpä työnantajat voivat pyrkiä kirvoittamaan työntekijöiden luovuutta järjestämällä erilaisia koulutuksia, työn tekemisen käytäntöjä ja työtiloja, joilla tuotetaan iloisempia ja vähemmän kriittisiä työntekijöitä. Työntekijöiden positiivisuutta voidaan tavoitella myös muokkaamalla työnhakijoiden rekrytointi- ja arviointikäytäntöjä. Työelämässä voi elää yhtä aikaa monimuotoisia ja rinnakkaisia ilon kulttuureja. Pomon kusetus, kahvihuonekeskustelut ja työpaikkahuumori ovat olleet käytäntöjä, joilla työntekijät ovat rakentaneet keskinäistä iloa. Ilon kulttuurit eivät ole kaikille samoja, sillä niihin kytkeytyy erilaisia vallan, vastarinnan ja hallinnan käytäntöjä. Ilon kulttuuria aktiivisesti tuotettaessa voi unohtua, että ilo ei ole kaikille sama. Yhden ilo voi olla toisen #MeToo-kampanja. Kysymme työryhmässä esimerkiksi minkälaisia resursseja myönteisyys, ilo ja hauskuus ovat työelämässä? Kuka niitä hyödyntää ja miten? Miten iloitaan, kun myönteisyyden puitteet ovatkin työantajan järjestämiä? Voiko työelämän virallinen ilon kulttuuri kutsua esiin myös vastarintaa, vastailonkulttuureita? Minkälaisia ruumiillisten toimijoiden, teknologioiden, tilojen, standardien ja esineiden muodostelmia ilon ja myönteisyyden kulttuurit voivat kutsua esiin? Miten kriittisyyttä ja vakavuutta pyritään kenties kitkemään? Minkälaista brändäämistä, persoonallisuustyypittelyjä, tunteiden hallintaa, sosiaalisuutta ja tunnelmien tuotantoa ilon kulttuureihin voi liittyä? Työryhmään ovat tervetulleita sekä teoreettiset, metodologiset että empiiriset esitykset, joissa käsitellään tai sivutaan tavalla tai toisella iloa ja positiivisuutta työelämässä. Opinnäytetöihin perustuvat esitykset ovat myös tervetulleita työryhmään.

Työryhmän puheenjohtaja: Mari Säisä (mari.saisa@iki.fi)

Avainsanat: yhteisöt, yhteisöllisyys

Yhteisö on hyvin laaja käsite. Yhteisöön voidaan lukea koko ihmiskunnasta muutamaan henkeen, maapallosta ruokakuntaan. Yhteisö käsittää ihmiskunnan, kristikunta, kansakunta, yhteiskunta, valtio, etninen ryhmä, alueellisia ja aatteellisia muodostelmia ja erikokoisia pienryhmiä. Yhteisyys voi perustua sukulaisuuteen, intresseihin, uskomuksiin, yhteisiin toimiin, vuorovaikutukseen, seurusteluun, harrastuksiin, maailmankatsomuksiin, mieltymyksiin ja tunteisiin Yhteisö voi olla sekä vuorovaikutuksellinen että symbolinen (Lehtonen 1990). Vuorovaikutuksellinen yhteisö viittaa tässä yhteisöihin, jonka jäsenet ovat kanssakäymisessä keskenään, kun symbolinen viittaa enemminkin kansakuntaan tai muuhun sellaiseen, jonka jäsenet eivät tunne kaikki toisiaan, vaikka tuntevatkin yhteenkuuluvuutta (nk. Kuviteltu yhteisö, (Andersson 2017)) Yhteisö rakentuu siis vuorovaikutuksesta sekä yhteisestä kielestä, joka luo yhteisön jäsenille intersubjektiivisen merkityskentän, jonka juuret ovat yhteiskunnallisissa käytänteissä. Yhteisö tuottaa vuorovaikutuksessa kokemuksellisia merkityksiä. (Lehtonen 1990). Yhteisöjä on monenlaisia. On perheitä, ystävyksiä, yhdistyksiä ja opiskelijaporukoita. Usein yhteisöön kuulutaan, koska siitä saadaan iloa tai hyötyä. Tässä työryhmässä tarkastelemme yhteisöä ja sen tuottamaa iloa eri näkökulmista esimerkiksi: Millaisia merkityksiä yksilö antaa yhteisölle? Miten yhteisön merkitykset vaihtelevat elämänkulussa? Kuka saa kuulua yhteisöön? Yhteisöjen sisäiset hierarkiat – Yhteisön symbolit. Toivotamme tervetulleeksi eri vaiheissa olevien kulttuurin tutkijoiden esitelmiä sekä niin teoreettiset, metodologiset kuin empiiriset esitykset. Työryhmän työskentelykieli on suomi.

Viitteet:
Andersson, B. 2017. Kuvitellut yhteisöt Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Vastapaino.
Antikainen, A., R. Rinne, & L. Koski. 2013. Kasvatussosiologia. 5th ed. PS-kustannus.
Lehtonen, H. 1990. Yhteisö. Vastapaino.

Luovuus kietoutuu osaksi tutkimusta monin tavoin. Luoviksi kutsuttuja tutkimusmenetelmiä yhdistää avarakatseinen ote tiedon tuottamiseen. Ne tuovat yhteen näkökulmia ja lähestymistapoja, joita ei automaattisesti liitetä yhteen, ja kyseenalaistavat totuttuja ajattelumalleja ja toiminnan tapoja. Luovat menetelmät usein kyseenalaistavat vakiintunutta ymmärrystä siitä, mitä tutkimuksen kannalta merkityksellinen tieto on ja miten sitä voidaan tuoda ilmi. Myös eri aistien monipuolinen huomioiminen tutkimustiedon tuottamisen prosesseissa on usein osa luovaa tutkimusta.

Sessiossa käydään keskustelua luovista tutkimusmenetelmistä ja menetelmällisesti moninaisesta luovuudesta kahden vuonna 2021 ilmestyneen tutkimusmenetelmäantologian pohjalta. Sanna Ryynäsen ja Anni Rannikon toimittama Tutkiva mielikuvitus esittelee luovia, osallistuvia ja toiminallisia tutkimusmenetelmiä yhteiskuntatieteissä, esimerkiksi kaunokirjallisuutta ja teatteria tutkimuksena. Tanja Vahtikarin, Terhi Ainialan, Aura Kivilaakson, Pia Olssonin ja Panu Savolaisen toimittama Humanistinen kaupunkitutkimus ottaa kantaa kaupungeissa merkittäviksi ja ajankohtaisiksi koettuihin ilmiöihin moninaisista menetelmällisistä lähtökohdista käsin. Kirjassa esiteltyjä humanistisen kaupunkitutkimuksen menetelmiä ovat esimerkiksi aistielämäkerrallinen kävely, kanssakulkeminen ja kulttuurikartoitus.

Paneelikeskusteluun osallistuvat kirjojen toimittajat. Keskustelun vetäjä vahvistetaan myöhemmin.