Kuvassa vanhanaikainen mustekynä kirjoittaa tekstiä

Julkaistu keskiviikkona 23.11.2022

Kulttuurintutkimuksen seura etsii toimihenkilöä 1.1.2023 alkaen

Kulttuurintutkimuksen seura hakee toimihenkilöä yhdistettyyn sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävään.

Kulttuurintutkimuksen seura on vuonna 2008 perustettu rekisteröity yhdistys, jolla on hieman yli kaksisataa jäsentä. Seura toimii monitieteisen kulttuurintutkimuksen alan yhdyssiteenä ja jatkokoulutuksen foorumina sekä julkaisee alan johtaviin kotimaisiin vertaisarvioituihin julkaisuihin kuuluvaa Kulttuurintutkimus-lehteä. Lisäksi yhdistys järjestää Kulttuurintutkimuksen päiviä sekä väitöskirjatutkijoille suunnattuja kesäkouluja yhteistyössä eri yliopistojen kanssa.  Seuran hallituksessa on jäseniä useista instituutioista ympäri maata.

Nyt haettavan toimihenkilön tehtävä on osa-aikainen (korkeintaan 20 h/kk) eikä se ole paikkaan tai aikaan sidottu, joten se sopii hyvin esimerkiksi lisätyöksi opintojen tai muun työn ohelle. Työtunnit eivät välttämättä jakaudu tasaisesti joka kuukaudelle vaan vaihtelevat kausittain tehtävien mukaan.

Toimihenkilö tekee yhteistyötä seuran hallituksen, sen puheenjohtajiston sekä seuran kustantaman Kulttuurintutkimus-lehden toimitussihteerin kanssa. Sihteerin ja rahastonhoitajan päätehtäviin kuuluvat:

  • Jäsenrekisterin ylläpito, jäsenmaksujen laskutus ja jäsenkirjeiden lähetys
  • Seuran ja lehden rahaliikenteen hoitaminen
  • Seuran hallituksen kokousten sihteerinä toimiminen
  • Lehden tilausten hallinnointi ja laskuttaminen
  • Seuran sähköpostin ylläpito, kyselyihin vastaaminen ja verkkosivujen päivittäminen
  • Talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelu yhdessä kirjanpitäjän ja seuran puheenjohtajiston kanssa

Tehtävästä maksetaan työkorvaus, jonka suuruus on 300 euroa kuukaudessa. Lisäksi sihteerille maksetaan 25 euron kuukausittainen laitekorvaus oman tietokoneen ja nettiyhteyden käytöstä. Mikäli valitulla henkilöllä on talousosaamista ja kiinnostusta, voi tehtäviin kuulua myös seuran kirjanpito ja tilinpäätöksen laatiminen, joista maksetaan erikseen sovittava palkkio.

Kokonaisuudessaan tehtävä tarjoaa erinomaisen aitiopaikan kulttuurintutkimuksen alaan ja akateemiseen työelämään.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelosi viimeistään 6.12.2022 sähköpostilla seuran puheenjohtajalle Tuomas Järvenpäälle (tuomas.jarvenpaa[at]uef.fi).

Perehdytys tehtävään aloitetaan mielellään jo joulukuussa (toteutetaan etänä ja myös sen ajalta maksetaan palkkio). Tarkempia tietoja tehtävästä antaa seuran nykyinen sihteeri Maija Rämö (sihteeri[at]kultut.fi).